Vesimuskari

” Vesimuskari on kohtaamispaikka, jossa yhdessä luodut sävelet siivittävät musiikin ja veden salaperäiseen maailmaan. Vesi luo rajaa ja turvaa, se kannattelee ja pitää sylissä.

Vesimuskari on muskari, joka toteutetaan vedessä.  Vesimuskariryhmässä lauletaan, leikitään ja musisoidaan kuten perinteisessä muskarissa. Vesimuskarissa käytetään veteen soveltuvia, värikkäitä soittimia. Vesileikit, vesiliikunta ja musiikki tuodaan yhteen.

Musiikki ja vesi yhdessä haastavat lapsen motoriikkaa, kehollista, musiikillista ja tunne-elämän kehitystä. Olipa kyseessä sitten vauva, taapero ja napero, lapsi saa ainutlaatuisen mahdollisuuden valloittaa vedenalainen ja musiikinsyvyinen maailma yhdessä turvallisen aikuisen kanssa. Lasta ja vanhempaa kannustetaan osallistumaan juuri sellaisenaan – ainutlaatuisena.

“Haluan haastaa lasta kokeilemaan erilaisia taitojaan ja vahvistamaan niitä. Sopivalla hetkellä lapsi saa olla jopa kapellimestarina ja kehittää tuttuihin lastenlauluihin alku- ja loppusoittoja. Asiat kulkevat vesimuskarissa omalla painollaan, hetkessä eläen. Kaikki ajallaan ja kaikella on aikansa. Musiikin tempo napataan lapsiryhmälähtöisesti, ja sillä voidaan esimerkiksi houkutella polskuttamaan rytmikkäästi.”

Vesimuskarin tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen aistikokemus. Ydinajatuksena on lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen edistäminen; ilon ja onnen löytäminen veden pärskeestä ja musiikin sykkeestä. Musiikki luo suuntaa ja kohdistaa tarkkaavaisuutta yhdessäoloon ja yhdessä tekemiseen.

“Pyrin tekemään kokemuksesta elämyksen koko perheelle. Kaiken ei tarvitse aina olla kivaa ja mukavaa noin ylipäätään elämässä, mutta asiat voidaan tehdä asenteella ja tekemisen meiningillä. Se vie meitä  eteenpäin. Tarmokkuus, sinnikkyys ja päämäärä tulee olla, mutta matka – se on aina arvoitus.”

Uimataito ei ole edellytys vesimuskariin osallistumisessa. Vesimuskari ei ole uimakoulu, vaikka uimataitoon tarvittavat valmiudet paranevat. Vesimuskariin osallistutaan vanhemman kanssa ja lapsi on koko ajan vanhemman vastuulla.

Ryhmiä on tarjolla vauvaikäisistä leikkikouluikäisille. Yksittäisiä vesimuskareita ja vesimuskariryhmiä järjestetään tällä hetkellä Turussa ja Raumalla. 

“Jos on 9-vuotiaana kuullut Lontoon Royal Albert Hallissa London Festival Orchestran esittämänä Gustav Holstin Planeetat ja niistä Marsin, ja se oli ehdottomasti paras biisi teinivuosina ja vielä seuraavat kymmenen vuotta sekä yhä yksi mieleen painuneimmista kokemuksista, jotain on mennyt TOSI lujaa ihon alle. Haluan viedä sen jonkin eteenpäin.”

Kokemuksia vesimuskarista : Anniina V Blog

Heippa, alla luettavissa Anniinan kokemus vesimuskarista. KIITOS ANNIINA! 🙂 Anniina V Blog

HYVÄÄ LASTEN OIKEUKSIEN VIIKKOA & LASTEN OIKEUKSIEN PÄIVÄÄ 20.11.2016!

Lasten oikeuksien viikolla musisoitiin Turussa yhden ja Raumalla kahden vesimuskarin verran. Altaalla on ilosydämin pulikoitu soittaen, laulaen ja riimitellen. On myös kikatettu ja hyristy onnesta. Vesimuskari haluaa lämpimästi kiittää kaikkia lasten oikeuksien viikon vesimuskareihin ja runoriimiräpin tuottamiseen osallistuneita! Vesimuskari haluaa myös kiittää lasten oikeuksien tempauksen mahdollistamisesta Rauman uimahallia ja Holiday Club Caribiaa. HYVÄÄ LASTEN OIKEUKSIEN PÄIVÄÄ TASAPUOLISESTI KAIKILLE! Tässä odotettu kaikkien lasten yhteinen LASTEN OIKEUKSIEN […]

Vesimuskarista kertoo Aamuset

Vesmuskari on iloinen! Aamuset julkaisi verkkojulkaisun vesimuskarista. Pääset lukemaan sen klikkaamalla Read more ja sitten tästä.    

Haluatko tietoa tulevista ryhmistä? Liity vesimuskarin postituslistalle.

Syksyn 2017 vesimuskareita Raumalla ja Turussa!

UUTTA! POP UP -vesimuskareita Satakunnassa. Olehan kuulolla!

Vesimuskariryhmät / Caribia, Turku

VIP-allas

Ryhmässä on kymmenen paikkaa. Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu oheisella lomakkeella. Saat vastauksena vahvistuksen, infokirje postitetaan vuorokauden sisällä. Vesimuskari järjestetään mikäli osallistujia on vähintään kuusi.

  • KESÄN VESIMUSKARIT (suositusikä 1-4 v, vauvat ja vanhemmat lapset ovat myös tervetulleita!)

    VESIMUSKARIN 1 v – juhlakerta
    ti 13.6 klo 14:30 – 15
    5 € / lapsi ja aikuinen

    Muut kesän vesimuskarit:
    pe 7.7 klo 10 – 10:30
    ma 31.7 klo 15 – 15:30
    8 € / lapsi ja aikuinen
    10 € / lapsi ja kaksi aikuista tai kaksi lasta ja aikuinen

    Sis. ohjattu 30 min. vesimuskarikerta varatussa altaassa

Vesimuskari / Rauman uimahalli, Rauma

lasten allas

Ryhmässä on kymmenen paikkaa. Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu oheisella lomakkeella. Saat vastauksena vahvistuksen, infokirje postitetaan vuorokauden sisällä. Vesimuskari järjestetään mikäli osallistujia on vähintään kuusi.

  • SYKSYN VESIMUSKARIT


    VESIMUSKARI

    klo 10 – 10:30 VAUVAT 3 kk – 1 v

    klo 10:30 – 11 TAAPEROT 1 v – 2,5 v

    Ilmoittaudu ennakkoon!

    Sis. ohjattu 30 min. vesimuskarikerta varatussa altaassa.

llmoittaudu tästä! Ilmoittautumalla vahvistat paikkasi ryhmästä

Yhteystiedot

  • Email

    info(at)vesimuskari.com

  • Puh

    0456 244 750 / Anna-Maija

Lähetä viesti

© Copyright - Vesimuskari | Toteutus - Sideways Eight Finland Oy